Monet voivat samaistua tähän tunteeseen. Lapset juoksentelevat kentällä edestakaisin ja sinä kannustat kylmissäsi kentän laidalla. Tämä voi ajoittain olla erittäin kylmää puuhaa. Mutta mikä sitten on paras tapa pysytellä lämpimänä? Kävimme tutustumassa erään jalkapallojoukkueen pelaajiin ja heidän vanhempiinsa, puhuaksemme juuri tästä aiheesta.

Jalkapallokautta ulkona on pidennetty erilaisilla tekonurmikentillä ja useimmat joukkueet pelaavatkin ulkona ympäri vuoden. Vaikka kenttä ei enää jäädy kovaksi pakkaselta, kylmyys voi silti yllättää myös pelaajan – puhumattakaan kentän laidalla seisovista katsojista. Siksi on tärkeää pukeutua asianmukaisesti.
Tanskan Viborgissa, viisi jalkapalloa rakastavaa poikaa, valmentaja, neljä vanhempaa, pikkusisko – ja sitten me DILLINGiltä – kokoonnuimme jalkapallokentälle. Halusimme kuulla, kuinka he pysyvät lämpimänä kylmään vuodenaikaan. Meille ilmiselvä valinta olisi pukeutua päästä varpaisiin villaan, mutta ilmeisesti moni ei kuitenkaan toimi näin.
Miten pelaajat ovat pukeutuneet?
Jalkapallokentällä lapsilla on yllään pipo, hanskat, kevyt takki, shortsit, jalkapallosukat ja näiden alla aluskerrasto. Suurin osa heistä käyttää polyesterialuskerrastoa, mutta 7-vuotiaalla Victorilla on yllään villainen aluskerrasto. Hänen äitinsä kertoo, että myös Victor käytti aiemmin polyesteristä valmistettuja lämpövaatteita, mutta nyt ne on korvattu villalla. Victor käyttää villa-aluskerrastoa, koska se on hengittävämpi materiaali. Hän ei tule hikiseksi, ja se on mielestäni erittäin mukava asia, koska peleissä tehdään aina pelaajavaihtoja. Näin hänen ei tarvitse palella vaihtopenkillä, äiti kiteyttää.
Miten katsojat ovat pukeutuneet?
Kentän laidalla tilanne on melko samanlainen. Vain Victorin äidillä on yllään villainen aluskerrasto. Muut ovat kyllä kuulleet villan ominaisuuksista, mutta he itse ja heidän lapsensa käyttävät silti polyesterivaatteita ulkoilma-aktiviteeteissaan. He eivät usko, että villavaatteita on yleisesti tarjolla urheiluliikkeissä, vaikkakin ovat huomanneet, että viime aikoina valikoima on laajentunut. Tämä tietysti kiinnostaa meitä DILLINGillä, sillä se osoittaa, että yhä useammat ihmiset ovat tietoisia villan ominaisuuksista. Victorin äidillä on ajatus siitä, miksi näin on: Minä käytännössä asun villavaatteissani kylmään vuodenaikaan. Kun menen juoksemaan, pukeudun aina villaan. En tunne olevani liian tiiviisti pukeutunut ja on miellyttävää, että villa kykenee säätelemään kehoni lämpötilaa. Talvella käytän villa-aluskerrastoa, mutta kesällä juoksen mieluusti pelkässä villaisessa t-paidassa, jos vain sää sallii.
Useimmat täällä jalkapallokentällä pukeutuvat siis polyesteriin. Ei siksi, että he uskovat sen olevan parempi materiaali kuin villa, vaan yksinkertaisesti siksi, että he ovat tottuneet ostamaan sitä ja se on myös yleisin materiaali urheiluliikkeissä. Mutta Victorin äidistä on tullut selkeä villafani – ja kokemuksemme on, että kun kerran siirryt käyttämään villaa, on epätodennäköistä, että palaisit enää synteettisiin materiaaleihin.
Merinovilla vs. polyesteri
Polyesteri (muovista valmistettu tekstiili) on yleisin urheiluvaatteiden materiaali. Tämä on meistä valitettavaa, koska merinovillalla on fantastisia ominaisuuksia, joille polyesteri ei vedä vertoja.
Tiesitkö, että…
- Villa säätelee kehon lämpötilaa?
Merinovilla pitää sinut ja lapsesi lämpimänä kylmällä säällä ja viilentää kun on kuuma. Polyesteri varmasti myös lämmittää, mutta paikallaan ollessa esim. taukojen aikana, kylmä pääsee hiipimään iholle. Lämpimällä ilmalla polyesteri voi jopa tuntua ahdistavalta ja hiostavalta, koska polyesterikuitu ei hengitä kuten villa.
- Villa sitoo kosteutta?
Merinovilla voi sitoa itseensä kosteutta jopa 33 % omasta painostaan, tuntumatta kuitenkaan märältä. Tämä on suuri etu silloin, kun intensiteettitasot vaihtelevat, sillä iho pysyy kuivana ja kylmä ei pääsee yllättämään taukojenkaan aikana. Vaikka villa olisikin kostea, se eristää silti ja pitää sinut lämpimänä. Polyesteri ei. Polyesteri kykenee kuljettamaan kyllä kosteutta pois keholta, mutta kun materiaali on kostea, se tuntuu kylmältä päällä. Vaikkakin se kuivuu nopeasti.