Syysloma on yhtä kuin laatuaikaa, jota tanskalaiset kutsuvat kotoisasti “hyggeilyksi”. Mutta mitä tehdä tällä kaikella laatuajalla lasten tai lastenlasten kanssa? Olemme keränneet tähän viisi vinkkiä asioista, joita voitte toteuttaa – sisällä ja ulkona.

1.Mennään metsään
Metsä – tuo jokaisen suomalaisen käsillä oleva hyvinvoinnin lähde tarjoaa monipuolisesti mahdollisuuksia. Syksy on vielä värikkäimmillään ja jo pelkkä patikoiminen luonnossa tarjoaa virkistystä niin keholle kuin mielelle. Syksy on myös sienestäjän aikaa ja sienikausi jatkuu vielä pitkälle alkutalveen. Lasten kanssa voi tehdä tutkimusmatkan sienten maailmaan, vaikka sienikirjan opastuksella. Metsä tarjoaa varmasti vielä herkkuja ruokapöytäänkin asti. Kunhan muistatte poimia vain sieniä, jotka tiedätte turvallisiksi.
2. Pihaleikit
Hyödyntäkää kaunis ja lämmin syysilma pihaleikkien merkeissä. Rakentakaa oma maja pihaan, lähimetsään tai oikeastaan melkeinpä minne vaan. Majan rakentaminen on aina yhtä hauskaa ja kehittävää puuhaa. Hyödyntäkää luonnon tarjoamia materiaaleja, kuten maahan pudonneita oksia, karahkoja, havuja ja lehtiä. Tässä puuhassa vain mielikuvitus on rajana.Oman pihan lehtisatoa kerätessä voi myös helposti ammentaa iloa lehtikasoista – esimerkiksi lehtisodan muodossa! Ja miksei värikästä syksyn lehtisatoa voisi hyödyntää erilaisiin askarteluihin, vaikkapa kuivattamalla kauniit lehdet ja käyttämällä ne myöhemmin piirustuksia elävöittämään.

3. Turistina omassa kaupungissa
Hakeudumme usein seikkailuihin ja kulttuurin pariin lomamatkoilla – mutta jostain kumman syystä, kotona ollessamme ajattelemme usein ”ääh, voin mennä sinne joskus myöhemmin”. Yksi idea syyslomalle voisi olla mennä vihdoinkin sinne museoon, jonne olet jo ajatellut vieväsi lapset. Jos sinulla ei ole erityistä paikkaa vielä mielessä, niin käykää kurkkaamassa oman kaupungin ajankohtaiset tapahtumat tai turistisivustojen vinkit. Kurkatkaa myös kattava lista eri kohteista Pienten Helsinki -sivustolta: https://www.pientenhelsinki.fi/minne-talla-viikolla/syyslomavinkit-lahiseudulle-2018/.
4. Lempiruokien aikaa
Kiireisen työviikon keskellä ruoanlaitto lasten kanssa voi tuntua liian työläältä ajatukselta. Lomalla on enemmän aikaa (ja kärsivällisyyttä), jolloin se voi olla varsin hauskaa. Voitte esimerkiksi leipoa kakun yhdessä tai valmistaa terveellisiä välipaloja piknikille, joita voitte ottaa myös mukaan muihin aktiviteetteihin. On tietenkin huomioitava lapsen ikä ja kyvyt osallistua ruoanlaittoon. Vanhempien lapsien kanssa voi tehdä jo vaativampia juttuja. Pienemmät voivat sekoittaa taikinaa kulhossa tai auttaa vihannesten pesemisessä. Vanhemmat lapset taas voivat jo pilkkoa eineksiä lapsiturvallisella veitsellä. Jos kaipaat resepti-ideoita, voitte etsiä niitä yhdessä esimerkiksi eri ruokablogeista. Tässä yksi blogi inspiraatioksi: http://lentavatsardiinit.blogspot.com/.
5. Kurpitsalyhdyt
Halloween tekee myös tuloaan ja siksi onkin oiva aika valmistaa kurpitsalyhtyjä yhdessä. Tarvitsette vain kurpitsan, vesiliukoisen tussin, lusikan ja terävät veitsen. Piirtäkää haluttu kuvio tai kasvot kurpitsalle, leikatkaa kurpitsan kansi pois ja kovertakaa kurpitsan liha ja siemenet pois. Jäätelökauha on oiva väline tähän avuksi. Kaivertakaa haluttu kuvio esiin veitsellä. Lopuksi lisäätte vain kynttilän sisään ja kannen takaisin päälle – et voilà! Nyt teillä on oma kurpitsalyhty. Jos haluatte tehdä jotain hieman haastavampaa, verkosta löytyy kasoittain kuvioita ja opastusvideoita avuksi. Hyödyntäkää myös kurpitsan syötävä sisältö ja valmistakaa esimerkiksi kurpitsakeittoa ja paahdettuja kurpitsansiemeniä.
Toivomme teille mahtavaa syyslomaa – ja muistakaa myös villavaatteet, jotta pysytte lämpimänä. ;-)